Niin tälläkin kertaa. Ehkä eniten huomiota sai Wahlroosin puheet Donald Trumpista: Wahlroosin mukaan Trump on saanut aikaan enemmän kuin aiemmat presidentit koko kaudellaan, ja hän on Trumpin hallinnon päätöksistä 80–90-prosenttisesti samaa mieltä.

Uudessa jutussa tutkija Hanna Kuusela esitti huolestuneisuutensa suomalaisen eliitin demokratia­suhteesta; sanooko Wahlroos ääneen sen, mitä eliitti hiljaisuudessa ajattelee?

“Kun Yhdys­valtoihin on luotu pelon ilma­piiri, on äärettömän huolestuttavaa, jos Wahlroos sanoo olevansa 80–90 prosenttisesti samaa mieltä näiden aikaan­saannosten kanssa. Se tarkoittaa, että hän hyväksyy myös aidosti liberaalin demokratian ja oikeus­valtion vastaiset toimet”, Kuusela ajattelee.

??Avatkaa suunne." (Uusi juttu 9.10.2025)

Samana ilta­päivänä Uusi Juttu jatkoi aiheesta haastattelemalla Teknologia­teollisuuden hallituksen puheen­johtaja Ville Voipiota, joka ei tunnistanut elin­keino­elämässä yleisempää wahlrooslaisuutta.

Voipion mukaan suomalainen elin­keino­elämä ei ole Wahlroosin kanssa samaa mieltä.

“Olen huolissani Yhdys­valtojen demokratiasta ja jopa vähän huolissani siitä, mikä demokratian tila on Suomessa”, Voipio sanoo.

Hänen mukaansa demokraattista päätöksen­tekoa voi kuitenkin perustellusti arvostella hitaudesta.

Perhe­yrityksen omistaja on huolissaan myös suomalaisesta demokratiasta. Hänen mukaansa sitä on silti syytä arvostella. (Uusi juttu 9.10.2025)

Jutussa Voipio vitsailee, että hänellä ei ole tietoa tai jäsenyyttä sellaisessa eliitin kerhossa, joka päättäisi yhteisistä mieli­piteistä. Tämä on epäilemättä totta, mutta samalla vähän laiskaa; eivät kaikki hyvä­tuloiset tietenkään ajattele kaikista asioista samalla tavalla. Kuusela yhdessä Anu Kantolan kanssa kuitenkin kartoitti noita mieli­piteitä joitakin vuosia sitten ja havaitsi joitakin epä­demokraattisia tendenssejä. Kun puhutaan ihmisistä, jotka neuvovat pää­ministereitä, on ehkä syytä olla huolissaan yksittäistenkin ihmisten demokratia­vastaisista ajatuksista.

Hyve, ei virhe

Ville Voipio on vaikuttanut niissä parissa haastattelussa, jotka häneltä olen lukenut, varsin tasa­painoiselta sälliltä. Siitä huolimatta huoli demokratian hitaudesta ärsyttää minua suuresti.

Demokratian kohdalla hitaus on hyve, ei virhe.

Demokratia on väistämättä aina hitaampaa kuin itse­valtius, sillä se määritelmällisesti edellyttää useiden näkö­kantojen yhteen­sovittamista. Oikeus­valtiossa on myös tapana toimia yhteisten peli­sääntöjen mukaan, jotka viime kädessä kirjataan lakeihin. Keskeisimpien lakien muuttaminen on tehty tarkoituksella vaikeaksi, sillä niihin on kirjattu ne periaatteet, joille demokratia, ihmis­oikeudet ja oikeus­valtio rakentuu.

On hyvä asia, että asioita ei voida tehdä mieli­valtaisesti. On erin­omaista, että lait suojelevat vaikkapa vähemmistöjä. Uskon, että Voipiokin on tyytyväinen siihen, että laki takaa esimerkiksi omaisuuden­suojan.

Lopulta on kyse siitä, miten sovitetaan yhteen eri intressi­ryhmien tarpeet ja oikeudet. Tämä on se asia, joka tekee demokratiasta hitaan: sen pitää olla sitä, jotta emme päädy mieli­valtaan.

Ilmastonmuutos ja demokratia

Voipio nostaa esimerkiksi demokratian hitaudesta ja kankeudesta ilmaston­muutoksen ja sen aiheuttamat muutokset yhteis­kunnassa. Voipion mukaan demokraattinen päätöksen­teko on “liian hidasta verrattuna siihen, mitä maailmassa tapahtuu.”

Hiili­dioksidin vaikutus ilmaston lämpenemiseen on tiedetty varovaisestikin arvioiden sellaiset 130 vuotta. Öljy-yhtiöt ennustivat ilmaston lämpenemistä tarkasti jo 1970-luvulla – ja aloittivat määrä­tietoiset toimet, jotta mitään ei tehtäisi. YK:n ilmastosopimus solmittiin vuonna 1992.

Demokratia voi olla hidasta, mutta ei se ihan näin hidasta ole. Rehellisesti sanoen: ei kyse ole sitä, että maailma muuttuu nopeasti, vaan kyse on siitä, että me ihmiskuntana emme halua muuttua.

Miksi? Se on sitten parempi kysymys. Yksi selitys on, että ilmaston­muutos on hitaasti etenevä katastrofi, jossa ehdimme tottua heikkenevään nyky­tilaan. Niin kauan, kun rikkaiden länsi­maiden elämä pysyy suurin piirtein raiteillaan, olemme haluttomia muutoksiin.

Samaan aikaan elin­tasomme on viimeiset pari­sataa vuotta perustunut enenevässä määrin fossiilisille poltto­aineille ja muille petro­kemian tuotteille. Teollinen vallan­kumous lähti hiilestä, poltto­moottorien voitto­kulku öljy­jalosteista. 1900-luvun vihreä vallan­kumous on täysin riippuvainen petro­kemiallisista lannoitteista. Nykyään ihan kaikki tehdään muovista – ja se, mitä ei tehdä muovista, tehdään betonista, mikä on kokonaan oma ilmastollinen ongelmansa.

Tämä on perimmäinen syy ilmaston­muutokseen, ja se on myös perimmäinen syy siihen, miksi emme tee asialle tarpeeksi: olemme rakentaneet yhteis­kuntamme pohjalle, joka kiihdyttää ilmaston­muutosta.

Yhteis­kunnassa on myös merkittäviä toimijoita, jotka ovat toimineet määrä­tietoisesti estääkseen ilmaston­muutoksen torjumisen. Pitäisikö nämä tahot – vaikkapa öljy-yhtiöt, turvetuottajat tai Keskusta – sulkea demokraattisen päätösen­teon ulkopuolelle?

Nopeita liikkeitä

Facebookilla oli ennen muinoin mottona “Move fast and break things”, ja tämä on ollut ohje­nuorana monelle muullekin IT-firmalle. Suomessa viljeltiin joitakin vuosia sitten vähän vastaavaa ajatusta “Anteeksi saa helpommin kuin luvan.”

Yhdys­valloissa on parhaillaan käynnissä muutos, joka tapahtuu, kun tuo Facebookin motto otetaan tosissaan yhteis­kunnan tasolla. Elon Muskin johtama DOGE oli siitä paras esi­merkki: mistään mitään tietämättömät nörtit astelivat sisään milloin mihinkin virastoon, potkivat asian­tuntijat pellolle ja julistivat säästäneensä vähintään ziljoonia. Myöhemmin noita pois potkittuja työn­tekijöitä on aneltu takaisin, kun paljastui, että nopeat liikkeet rikkoivat asioita.

Trumpin hallinto toimii myös liiemmin lupia kyselemättä. Useat hänen toimistaan on arvioitu laittomiksi, lukuisia on haastettu oikeuteen. Noiden oikeuden­käyntien tuloksia odotellessa hallinto jatkaa toimintaansa, ja niin kaikki muuttuu pysyvästi – jostain syystä ihmiset ovat yllättävän vasten­tahtoisia perumaan huonojakin muutoksia. Trump käyttää presidentin valta­oikeuksia paljon railakkaammin kuin aiemmat presidentit, ja korkein oikeus – josta osa on hänen nimittämiään tuomareita – peukuttaa raivokkaasti vieressä seurauksista välittämättä.

Wahlroosin mukaan “[Trump] on jatkanut veron­alennuksia ja sääntelyn purkua, jota Eurooppaan ei oikein edes huomata. Se on erittäin merkittävä kasvua tukeva linja.” (Yle 24.9.2025)

Trumpin hallinto on esimerkiksi poistamassa kuluttajan­suojaa internet-yhteyksien kaupasta. Se pysäytti IOT-laitteiden vapaa­ehtoisen turva­sertifioinnin. Keskeytti rahoitus­alan kuluttajan­suoja­viraston toiminnan. Sammuttelee valoja ympäristö­virastosta. Peruu suunnitelmat velvoittaa lento­yhtiöitä korvaamaan myöhästyneet lennot. Sallii jälleen työn­tekijöille asetetut kilpailu­kiellot.

En tiedä, tukeeko tämä kasvua, mutta ihan selvää on, että tavallisten kansalaisten asemaa ja ympäristön tilaa se kyllä heikentää. Samaan aikaan presidentti ottaa ilomielin vastaan lahjuksia, tai siis lahjoja, tai siis sovittelee oikeuden­käyntejä ja julkaisi oman meemi­kolikon, jolla imuroi itselleen miljoonia – esi­merkiksi ulko­maisilta krypto­firmoilta. Presidentin huomion ja mieluisaa lainsäädäntöä saa rahalla, ja kaikki tosiaan tapahtuu nopeasti.

Olisi toden tota ollut mukavaa, jos joku olisi vaivautunut kysymään Wahlroosilta, mistä hän tarkalleen ottaen on Trumpin kanssa samaa mieltä. Multi­miljonäärin sielua epäilemättä hivelee, että korruptoituneen presidentin kuultavaksi pääsee rahalla – vaikka sitten meemi­kolikolla.

P.S. Suomalaisesta demokratiasta on tosiaan syytä olla huolissaan. Merkittävä osa edus­kunta­puolueista päätti yhteis­ymmärryksessä sitoa kätensä tuleviksi vuosiksi edistämään kokoomuslaista talous­politiikkaa, tapahtui mitä tapahtui.

Ja voi pojat, kyllä tuo raportti lupaakin paljon. Sen mukaan teko­älylle altistuvilla toimi­aloilla liike­vaihto on kasvanut työn­tekijää kohden 27 prosenttia, kun verrokki­aloilla kasvu on ollut vain yhdeksän prosenttia. Samaan aikaan tuottavuus kasvaa, ja kaiken lisäksi työn­tekijöiden määrä kasvaa. Raportin ali­otsikon mukaan “teko­äly tekee ihmisistä entistä arvokkaampia”.

Työpaikkojen määrä… pienenee?

Itse raporttia lukemalla teko­älyn auvosta syntyy paljon hähmäisempi kuva. Näin teko­älylle altistuneella alalla työn­tekijän asema luonnollisesti kiinnostaa, ja niinpä lähdin kaivamaan tietoa työ­paikoista. Raportin mukaan

• Teko­älyä käyttävien työn­tekijöiden palkat nousevat jopa kaikkein helpoimmin automatisoitavissa työ­tehtävissä
• Työ­paikkojen määrä kasvaa myös teko­älylle altistuneimmilla aloilla
• … Vaikkakin hitaammin kuin vähiten altistuvilla aloilla
• … Ja ICT-asian­tuntija­tehtävissä työ­paikkojen määrä vähenee.

Raportin mukaan muodollisen koulutuksen merkitys vähenee, kun osaajia tarvitaan ja teko­äly “demokratisoi osaamisen”. Työn­tekijöiden ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan, sillä palkat kasvavat teko­äly­aloilla tuplasti nopeammin kuin vähiten teko­älyä käyttävillä aloilla, ja neuvottelu­asemakin on hyvä.

Mielen­kiintoista kyllä, teko­äly näyttää vaikuttavan erityisesti nais­valtaisiin aloihin: kaikissa PwC:n analysoimissa maissa teko­äly­aloilla työskenteli enemmän naisia kuin miehiä. Tämä tarjoaa naisille suuren mahdollisuuden – tosin näyttää siltä, että he eivät tartu siihen, sillä naisten teko­äly­taidot ovat PwC:n aiemman tutkimus­raportin mukaan miehiä heikommat.

Lopulta raportti vielä korostaa, että teko­äly­taitoja vaativien työ­paikkojen määrä kasvaa samaan aikaan, kun työpaikkojen kokonais­määrä vähenee.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Jos raportin väitteitä lukee kokonaisuutena, on selvää, että ne kaikki eivät yksin­kertaisesti voi olla yhtä aikaa totta.

Miten on mahdollista, että “teko­älyä vaativien työ­paikkojen määrä kasvaa kutistuvilla työ­markkinoilla”, kun samaan aikaan raportin mukaan kaikilla aloilla työ­paikkojen määrä kasvaa – ja niillä aloilla, joihin teko­älyä soveltuu heikoimmin, määrä kasvaa merkittävästi nopeammin kuin teko­älylle altistuneimmilla aloilla?

Miten raportti voi sanoa, että työ­paikkojen määrä kasvaa jopa kaikkein automatisoitavimmilla aloilla, kun samaan aikaan se kertoo ICT-alan olevan yksi teko­älyn varhaisista hyödyntäjistä – ja ICT-asian­tuntijoiden olevan kone­kirjoittajien ohella ainut työn­tekijä­ryhmä, joiden määrä vähenee?

Väite teko­äly­taitojen palkkaa kasvattavasta vaikutuksesta perustuu esi­merkiksi kehote­muotoilun (prompt engineering) esiintymiseen työ­paikka­ilmoituksissa. Muistaako kukaan kehote­muotoilua enää viiden vuoden päästä? Muistaako kukaan sitä nyt? Voiko edes pöhinä­konsultti oikeasti väittää tällaisen, optimistisestikin ajatellen siirtymä­ajan taidon olevan kovaa valuuttaa työ­markkinoilla – erityisesti, kun samaan aikaan annetaan ymmärtää työn­antajien himoitsevan entistä vähemmän koulutettuja työn­tekijöitä?

Vaikka raportti kertoo tarinaa tuottavuus­loikasta, se on nimen­omaan sitä: tarinoita. Raportti tekee ympäri­pyöreitä analyyseja korkealla tasolla. “Tuottavuus” ei tarkoita, että työn­tekijät saisivat aikaan aiempaa enemmän, vaan näkö­kulma on johdon ja osakkeen­omistajien: tuottavuutta mitataan liike­vaihdon kasvuna per työn­tekijä.

Kun puhutaan liike­vaihdon kasvusta, verrataan eri aloja keskenään – ohjelmisto­tuotantoa verrataan metsä­talouteen. Missään kohtaa raporttia ei käsitellä sitä, mikä näiden alojen ero oli ennen teko­äly­hypen nousua. Ainut viittaus tähän on graafi, jonka mukaan AI-alojen liike­vaihto on kasvanut vauhdilla vuoden 2022 jälkeen, kun ChatGPT 3.5 julkaistiin.

Itseäni kiinnostaisi, kuinka suuri osuus tuosta kasvusta johtuu esi­merkiksi siitä, että vuonna 2022 elettiin yhä korona­pandemian jälki­maininkeja. Mikä osuus liike­vaihdon kasvulla on siinä, että teko­älyyn on investoitu aivan järjettömiä summia? Kuvaileeko raportti itse asiassa iki­liikkujaa, jossa “teko­äly kasvattaa liike­vaihtoa”, koska alat, jotka tuottavat teko­äly­palveluja, ovat raportin kruunun­jalo­kiviä?

Teko­älyä käytännössä

Jos haetaan esi­merkkejä siitä, miten teko­äly vaikuttaa käytännössä, hakemattakin tulee mieleen Microsoft.

Yhtiön toimitus­johtaja kertoi pari kuukautta sitten, että jopa 30 prosenttia yhtiön koodista on teko­älyn kirjoittamaa. Viikko sitten uutisoitiin, kuinka johto pakottaa työn­tekijät käyttämään teko­älyä, ja muutama päivä sen jälkeen Microsoft irti­sanoo tuhansia työntekijöitä.

Samainen Microsoft työntää teko­älyä väkisin myös muille: yhtiö julkaisi touko­kuun puoli­välissä palvelun, jolla yhtiön Copilot-teko­äly auttaa tekemään GitHub-palvelussa oleviin ohjelmisto­projekteihin muutos­pyyntöjä. Tämä synnytti välittömästi pieni­muotoisen vasta­lause­kampanjan, sillä näyttää siltä, että projektien yllä­pitäjät eivät voi botin toimintaa estää.

Jos botti todella olisi työ­kalu, jolla voi tehdä bugi­raportteja “aiempaa helpommin ja nopeammin, laadusta tinkimättä”, kuten Microsoft sitä mainostaa, ongelmaa ei ehkä olisi. Käytännössä se kuitenkin tuottaa vain lisää hallinto­kuormaa ennestäänkin yli­kuormittuneille avoimen lähde­koodin projektien yllä­pitäjille.

Curl-kehittäjä Daniel Stenberg on useaan kertaan kertonut bugi­raporteista, joissa teko­älyllä raportoidaan virheitä kuvitteellisissa ominaisuuksissa. Kun Stenberg itse kokeili bottia, se tuotti pyynnöstä raportin “katastrofaalisesta haavoittuvuudesta” – jota ei tietenkään ole olemassa. Useissa projekteissa on nähty muutos­pyyntöjä, joihin on liitetty kymmeniä­tuhansia rivejä koodia toteuttamaan jotakin, jonka tarkoituksesta ei saa selvää. Mitä tämä tarkoittaa kyseisten projektien tuottavuudelle?

Entä puhutaanko teko­älyjen kouluttamisesta? Kieli­mallien toiminta perustuu valtavaan määrään dataa, joka sille on opetettu. Esimerkiksi Meta käytti oman teko­äly­mallinsa opettamiseen piraatti­kirjastoa saadakseen kieli­mallille mahdollisimman laajan pohjan.

Juuri nyt, tälläkin hetkellä, lukuisat teko­äly­firmat pyrkivät imemään kaiken saatavilla olevan datan kitusiinsa. Tämä näkyy jälleen kerran kiusallisen selvästi avoimen lähde­koodin sovelluksissa – SourceHutin perustaja Drew DeVault kirjoitti maalis­kuussa, kuinka palvelu tippuu verkosta kymmeniä kertoja viikossa, koska teko­äly­firmojen botit yli­kuormittavat palvelimet. Touko­kuun lopussa OpenStreetMapin wiki-sivusto jumitteli, kun jonkin teko­äly­firman botti hyökkäsi sitä vastaan tuhannen auringon voimalla. Jotkut projektit ovat päätyneet poistamaan lähde­koodinsa kokonaan julkisesta internetistä.

Työ­kaluja teko­äly­bottien karkottamiseen on kehitetty useita. Nepenthes ja Iocaine ovat hunaja­purkkeja, joiden on tarkoitus saada botit kuluttamaan aika ja resursseja roskaan. Anubis teettää selaimella laskennallisen tehtävän, jonka tarkoitus on joko pysäyttää botit tai ainakin tehdä niiden käytöstä kalliimpaa. Jopa Cloudflare on julkaissut oman työ­kalunsa suojaamaan sivustoja AI-kaivureilta.

Kasvattaako tämä kaikki teko­älylle alttiin alan liikevaihtoa? Lisääkö tämä tuottavuutta?

Loppu­tuloksena on yli­määräistä työtä sekä yllä­pitäjille että käyttäjille. Sivustojen käytettävyys heikkenee, kun ihmiset pakotetaan hyppimään renkaiden läpi, jotta botit saataisiin pidettyä edes joten­kuten aisoissa. Ja kaikki tämä on taistelua tuuli­myllyjä vastaan: teko­äly­firmoilla on vakaa aikomus imeä itseensä kaikki maailman sisältö ja miljardeja rahaa takaamassa, että niin myös tapahtuu.

Mitä tällä sitten saadaan? No ainakin sillä saadaan lisää ilmaston­muutosta. Teko­älyn vaatimat data­keskukset kuluttavat valtavan määrän sähköä, joka entistä useammin tuotetaan esimerkiksi kaasulla. Kone­salien jäähdyttäminen puolestaan uhkaa jo Euroopankin vesi­varoja.

Varsinaiselta toiminnallisuudeltaan tekoäly on edelleen lähinnä koneistettu Dunning-Kruger-efekti – palvelu, joka antaa vakuuttavasti vastauksia, ovat ne sitten kuinka vääriä tahansa. Julkaisijoille se tarkoittaa entistä vähemmän sivustolla kävijöitä. Ja ensi viikolla on luvassa taas hiukan heikompaa yksityisyyden­suojaa.

Kasvaako toimittajien tuottavuus, kun lehti­artikkelien sijaan lukijoille tyrkytetään juttuja väärin lainaavia tiivistelmiä? Nouseeko palkka, kun Googlen teko­äly pääsee lukemaan Whatsapp-viestisi? Emme ehkä koskaan saa tietää.

P.S. Ehkä vitsikkäimmästä päästä teko­äly­artefakteja on kone­oppimisesta kertova oppi­kirja, jonka lähteet ovat hallusinoituja.

P.P.S. Raportin kuvaajat vertailevat kehitystä vuoteen 2024 ainakin vuosista 2018, 2019, 2022 ja 2023. Kun eri konteksteissa valitaan eri verrokki­vuosi, on viestiäkin helpompi räätälöidä halutuksi.

P.P.P.S. En tiedä, oletteko huomanneet, mutta blogini sivuilla kielletään sisällön käyttäminen tiedon­louhintaan – kuten vaikkapa teko­älyn opettamiseen. En usko tällä olevan vaikutusta mihinkään, mutta ehkä se hiukan lämmittää, että sivun­ryystäjät eksplisiittisesti rikkovat omien sivujeni kohdalla lakia.

Jatkossa siis yhteis­käyttöisiä sähkö­polku­pyöriä tai kevyitä sähkö­ajo­neuvoja vuokraavan yrityksen pitää hankkia jokaiselta toiminta-alueensa kunnalta lupa, jolle kunta voi asettaa ehtoja.

18 b § Mikro­liikenne­lupa

Yhteis­käyttöisten ajo­neuvo­lain 28 §:n 1 momentissa ja 29 §:ssä tarkoitettujen ajo­neuvojen sekä moottorilla varustettujen polku­pyörien ammattimaisen vuokralle tarjoamisen edellytyksenä kunnan hallinnoimalla alueella on, että palvelun­tarjoajalla on voimassa oleva mikro­liikenne­lupa.

Mikro­liikenne­luvan lupa­ehtojen noudattamista valvoo se kunta, joka on myöntänyt mikro­liikenne­luvan palvelun­tarjoajalle.

Hallituksen esitys edus­kunnalle mikro­liikkumista koskevaksi lain­säädännöksi (HE 12/2025 vp)

Kunta voi asettaa “tarpeellisia” ehtoja ajo­neuvojen nopeudelle, pysäköinnille ja käyttö­alueille, sekä “välttämättömiä” ehtoja luku­määrille, käyttö­ajoille, sovelluksen ominaisuuksille sekä tietojen välittämiseen kunnalle.

Merkille­pantavaa laki­esityksessä on, että lupaa on pakko hakea ja kunnan on se pakko myöntää, jos vain hakijalta ei ole viimeisen vuoden sisään mikro­liikenne­lupaa peruttu ehto­rikkomusten vuoksi. Tämä tarkoittaa, että jokaisella kunnalla on lupa­prosessi oltava, mutta harkintaa myöntämisessä ei voi käyttää. Luvalla ei myöskään saa tienata – maksuja saa kerätä mutta vain todellisten kustannusten mukaan.

Kaiken kaikkiaan luvalla pyritään antamaan kunnalle eväitä puuttua vuokra­skuuttien ja niiden kuljettajien leviämiseen ympäri katuja. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin; mielestäni jo aiempi lain­säädäntö on tarjonnut välineitä, on vain puuttunut halua ja valvonta.

… Mutta mikä oikeastaan on kevyt sähkö­ajo­neuvo?

Ajoneuvolain rivit ja niiden välit

Mikro­liikenne­luvan määritelmässä mainittu ajo­neuvo­lain 29 § määrittelee kevyen sähkö­ajo­neuvon:

Kevyellä sähkö­ajo­neuvolla tarkoitetaan sellaista muuta sähkö­moottorilla varustettua ajo­neuvoa kuin 28 §:n 1 momentissa tarkoitettua sähkö­avusteista polku­pyörää tai L-luokan ajo­neuvojen puite­asetuksessa tarkoitettua L-luokan ajo­neuvoa, jonka eteenpäin vievien moottoreiden suurin yhteen­laskettu jatkuva nimellis­teho on enintään 1,00 kilo­wattia ja rakenteellinen nopeus enintään 25 kilo­metriä tunnissa.

Ajo­neuvo­laki 29 §

Olennaista on siis, että kyseessä ei ole polku­pyörä, tehoa on enintään yksi kilo­watti ja rakenteellinen nopeus enintään 25 km/h. Tähän lokeroon muun muassa kaikki vuokra­skuutit solahtavat.

Vaan entäpä, jos pudotetaan vauhtia? No silloin käy näin:

Tätä lakia ei sovelleta:

[…]

3) pyörä­tuoliin tai muuhun jalan­kulkijaa avustavaan laitteeseen, jonka moottoreiden yhteen­laskettu jatkuva nimellis­teho on enintään 1,00 kilo­wattia ja jonka suurin rakenteellinen nopeus on enintään 15 kilo­metriä tunnissa.

[…]

Ajo­neuvo­laki 1 a §

Kappas perkuletta! Jos laitteen rakenteellisen nopeuden pudottaa 15 km/h tai alle, siitä tuleekin jalan­kulkijaa avustava laite, joka ei ole ajo­neuvo lainkaan; se rinnastetaan jalan­kulkijaan.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? No kaiken­laista.

Avustavan laitteen kokoinen aukko

Nyt hyväksytyn laki­muutoksen pää­asialliseksi tarkoitukseksi esitetään liikenne­turvallisuuden parantaminen. Tähän tähtäävät niin 15 vuoden ikä­raja kuin kielto kuljettaa ajo­neuvoa päihtyneenäkin. Myös mikro­liikenne­lupaa perustellaan osaltaan liikenne­turvallisuudella, sillä se antaa kaupungille eväitä rajoittaa esimerkiksi skuuttien määrää ja pysäköintiä.

Ongelma? Kaikki nämä pykälät ehdotuksessa koskevat kevyttä sähkö­ajo­neuvoa.

• TLL 17 §: Kevyttä sähkö­ajo­neuvoa kuljettavan on oltava 15 vuotta täyttänyt.
• TLL 17 a §: Moottorilla varustettua polku­pyörää tai kevyttä sähkö­ajo­neuvoa ei saa kuljettaa siten, että kuljettajan veren alkoholi­pitoisuus […]
• TLL 183 §: Jos polkupyörän, moottorilla varustetun polku­pyörän tai kevyen sähkö­ajo­neuvon kuljettajan havaitaan nauttineen alkoholia ja päihtymys selvästi vaikuttaa kuljettajan ajo­kykyyn, […]
• TLL lisäkilpi H12.14: Kevyt sähkö­ajo­neuvo

Jos nyt leikitellään ajatuksella, että maahan rantautuisi uusi nano­liikkumis-startup, sanotaan nyt vaikka Bier, joka tarjoaisi alle sähkö­skuutteja, joiden nopeus on korkeintaan 15 km/h… Tällainen toimija ei tarvitsisi mikro­liikenne­lupaa, sen kuskien ei tarvitsi edes yleensä käyttää kypärää, laitteilla saisi ajaa jalka­käytävällä vaikka päissään, ja suoja­tiellä autojen pitäisi väistää näitä nano­skuutteja.

Kuulostaako typerältä? No kyllä, todellakin. Haluatteko kuulla vielä typerämmän ajatuksen?

Mitä tapahtuu, jos kunnan mikro­liikenne­lupa vaatii nopeuden rajoittamista 15 kilo­metriin tunnissa? Syntyykö tästä iki­kieriö? Jos kaupunki rajoittaa nopeutta vain osalla alueestaan, muuttuuko sama skuutti polku­pyörästä jalan­kulkijaan rinnastettavaksi riippuen siitä, millä kadulla sillä satutaan ajamaan?

Tämä on tietenkin vain spekulointia, joka perustuu pariin olettamukseen:

1. että enintään 15 km/h kulkeva skuutti on jalan­kulkua avustava tai sen korvaava väline ja
2. että nopeuden ohjelmallinen rajoittaminen on riittävän tehokas toimen­pide määrittääkseen laitteen suurimman rakenteellisen nopeuden.

Nämä eivät ole aivan itsestään­selviä asioita, mutta esimerkiksi Tukes pitää osaa sähkö­skuuteista jalan­kulkijaa avustavina. Pysyväksi tarkoitettu ohjelmallinen rajoittaminen puolestaan on usein se tapa, millä eri ajo­neuvo­luokkien laitteita rakennetaan – täsmälleen sama laite saattaa eri markkina-alueilla vaikkapa kulkea eri maksimi­nopeudella lain­säädännöstä riippuen.

Kaupungin lupa­ehtojen voi jo ajatella olevan jotain ihan muuta kuin “suurin rakenteellinen nopeus”, mutta toisaalta erityisesti vuokra­skuuttien tapauksessa kyseessä on käyttäjän kannalta laitteen ominaisuus, johon hän ei voi vaikuttaa. Lisäksi hallituksen esitys itse toteaa ohjelmallisten rajoitusten olevan tehokkaita!

Melkein onnistunut laki­muutos

Tiedättekö, mikä tässä kaikessa on kaikkein vitsikkäintä?

Hallituksen esityksen mukaan alun­perin tarkoituksena oli muuttaa määritelmiä siten, että kaikkien 6–25 km/h kulkevien laitteiden pitäisi noudattaa polku­pyöräilyn sääntöjä. Lausunto­kierroksen jälkeen tästä kuitenkin luovuttiin, sillä muutoksen turvallisuus­vaikutuksia ei onnistuttu arvioimaan; pelättiin, että nyt jalka­käytävälle suunnitellut 15 km/h kulku­välineet joutuisivat siirtymään ajo­radalle muun liikenteen sekaan. Lopulta todettiin, että nykyinen raja ei aiheuta ongelmia, joten sitä ei kannata muuttaa.

Ilmeisesti jäi huomaamatta, että nyt lain­säädäntöä sen rajan ylä­puolella muutettiin merkittävästi. Saattaa olla, että tällä laki­muutoksella luotiin juuri insentiivi tuoda markkinoille nipuittain korkeintaan 15 km/h kulkevia sähkö­härrä­värkkejä.

P.S. En oikeasti usko, että mikään vuokra­firma tähän porsaan­reikään sukeltaa; lain tarkoitus on suhteellisen selkeä ja korjaus­sarja on ihan toteutettavissa. Vaan kun jalan­kulkijaa avustavat laitteet on jopa mainittu hallituksen esityksessä ja sääntely tarpeettomaksi todettu, mahdollisella yrittäjällä olisi ihan hauska argumentti esitettävänä.

P.P.S. Uusi juttu käsitteli lakia 30.5. Voin maa­johtajan haastattelu on suoraan sanoen löysä suoritus. Skuutti­firman edustaja toteaa, että tosi hyvä, että näihin heidän aina tunnistamiinsa ongelmiin puututaan – mutta toimittaja jättää kysymättä, miksi firma itse ei ole aktiivisesti pyrkinyt ehkäisemään ongelmia.

P.P.P.S. Mikro­liikenne­luvan ehdot ovat kokonaan oma mato­purkkinsa. Mitä tarkoittaa, että kunta voi asettaa ehtoja “käyttö­sovelluksen ominaisuuksille”? Entä estäisikö alueellinen luku­määrä­rajoitus skuuttien saapumisen alueelle, jos niitä on siellä ennestään luvan maksimi­määrä? Kuulostaa melko arvaamattomalta käyttäjä­kokemukselta.

Hallituksen esityksessä visioidaan, että “rajatulle alueelle voitaisiin määritellä yhteis­käyttöisten ajoneuvojen enimmäis­määrä”. No ei voida, koska määrä­rajoitus koskee yksittäistä luvan­haltijaa, ja kunnan täytyy myöntää lupa kaikille hakijoille.

Edit: Ai juu! Se jäi mainitsematta, että promille­raja­pykälän “moottorilla varustettu polku­pyörä” ei siis ole sähkö­avusteinen polku­pyörä vaan tehokkaampi pyörä, jota ei esim. tarvitse polkea. Tavallisille lihas- tai sähkö­polku­pyörillä ei siis edelleenkään ole promille­rajaa.

Juttu lähtee väärille raiteille heti otsikosta:

Ali­kulku on kiinni, mutta fillaristit viilettävät autojen seassa – Kielto­merkin kiertävät pyöräilijät suuressa vaarassa Itsenäisyyden­kadulla

Alikulku on kiinni… (Tamperelainen 10.4.2025)

Käydäänpä otsikko läpi lause kerrallaan

Ali­kulku on kiinni

Ei ole, ali­kulusta kulkee paitsi raitio­vaunu myös ajo­rata. Kiinni ovat ainoastaan yhdistetty pyörä­tie ja jalka­käytävä molemmin puolin katua.

Fillaristit viilettävät autojen seassa

“Viilettäminen” antaa ymmärtää, että vauhtia on vähintäänkin ylen­palttisesti. Toden­näköisesti liikutaan kuitenkin korkeintaan muun liikenteen nopeudella.

Kielto­merkin kiertävät pyöräilijät

“Kiertäminen” vihjaa, että kyseessä on epä­toivottava, mahdollisesti laiton toiminta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ajo­radalle siirtyvät pyöräilijät nimen­omaan noudattavat lakia.

Jutussa haastateltu Kreate Oy:n projekti­päällikkö Jussi Kiuru valittelee pyöräilijöiden ajavan tunnelin läpi “autojen ajo­väylää pitkin”. Tarkkaan ottaen kyseisen tien osan nimi on “ajo­rata”, ja se on itse asiassa juuri se osa, jota pyöräilijänkin tulee käyttää, jos ei muuta ole kerrottu ja piennar puuttuu.

Käytännössä myös projekti­päällikkö Kiuru tunnistaa tämän. “On sallittua ajaa polku­pyörällä auto­liikenteen seassa, mutta ei suotavaa.” hän toteaa tarkentamatta kuitenkaan, miksi ajo­radalla pyöräily ei olisi suotavaa. Tampereellakin tulisi viimein tottua siihen, että ajo­radoilla liikkuu myös pyöräilijöitä, sillä se on usein järkevin tapa järjestää kulku­yhteydet erityisesti vähemmän liikennöidyillä kaduilla.

Sinällään tämä ajattelu­malli on valitettavan yleinen, ja erityisesti työ­maa­järjestelyjen kyseessä ollessa suorastaan haitallinen: monesti ketterin tapa tila­päis­järjestelyihin olisi ohjata pyöräilijät ajo­radalle ja tarpeen vaatiessa laskea nopeus­rajoitusta. Sen sijaan työ­maille usein aidataan kapeita temppu­ratoja ja pakotetaan pyöräilijät ja jalan­kulkijat tila­päisiin ajo­radan ylityksiin, jotka pikemminkin heikentävät kuin parantavat turvallisuutta.

Kirsikkana kakun päällä kuva­tekstissä kerrotaan, että pyöräilijän ja tikas­auton kohtaamisesta tunnelissa saattaa seurata vaarallinen tilanne. Mikä tämä tilanne mahtaa olla? Polku­pyörä on ajoneuvona merkittävästi autoa kapeampi ja ketterämpi. Jos tikas­auton ja pyöräilijän kohtaaminen on vaarallista, miten ihmeessä henkilö­autoja uskalletaan päästää kaupungin kaduille?

Lukijoille ja miksei myös toimittajalle jätän vielä pähkinän purtavaksi: miksi autojen kanssa ajo­radalla ajavat pyöräilijät ovat “suuressa vaarassa”, kuten Tamperelainen juttunsa otsikoi? Mitä asialle voisi tehdä?

P.S. Pyörä­teillä kielto- ja rajoitus­merkit pitää sijoittaa pyörä­tien oikeaan reunaan (ks. myös kirjoitukseni Ranta-Tampellan nopeus­rajoituksesta). Ajo­neuvolla ajo kielletty – ja moottori­ajo­neuvolla ajo kielletty -merkeille sekä kielletyn ajo­suunnan merkille sulku­laitteeseen kiinnittäminen on erikseen sallittu.

Piru Raamattua -tyyppisellä tulkinnalla on siis epä­selvää, kieltääkö merkki loppujen lopuksi mitään – se ei ole pyörä­tien oikealla puolella, eikä se aitaan kiinnitettynä mitenkään itsestään­selvästi yllä ajo­radallekaan. Merkin asettajan tarkoitus on toki päivän­selvästi kieltää liikkuminen nimen­omaan pyörä­tiellä ja jalka­käytävällä – viittaahan siihen jutussa projekti­päällikkökin.

Täysin itsestään­selvää sen sijaan on, että Hämeen­kadun suunnasta tunneliin saa ajaa polku­pyörällä siinä missä autollakin.

Uudessa jutussa toimittaja Sonia Zaki nostaa esiin, että rikollis­joukon määritelmä on hallituksen esityksessä lavea. Nuoriso­rikollisuus ja katu­jengit sekoittuvat jo nykyään “osaksi samaa, uhkaavaa ilmiötä” – ja nyt esitetyn lepsun määritelmän ansiosta saattaa olla, että jatkossa ne sekoittuisivat myös rangaistuksen koventamis­perusteen osalta.

Rikollisjoukon määritelmä hallituksen esityksessä kuitenkin edellyttää, että rikosten tekeminen on joukossa toistuvaa ja “olennainen osa joukon toiminta­kokonaisuutta”. Siten satunnainen näpistely ei välttämättä riittäisi laukaisemaan koventamis­perustetta.

Sen sijaan on monia muita syitä, miksi esityksestä on syytä olla huolissaan.

Mitä tahansa rikoksia, joukolla

Hallituksen esityksessä jännittävä ratkaisu on, että vaikka ehdotuksen motiiviksi esitetään katu­jengit ja perusteluissa vilisevät ryöstöt sekä huumaus­aine- ja väki­valta­rikokset, itse ehdotus on laajuudeltaan paljon laveampi. Ja siis tarkoitan todella paljon: kovennusta voisi saada mistä tahansa rikoksesta, jos se on “omiaan vaarantamaan yleisten paikkojen järjestystä ja turvallisuutta”.

Tekojen moitittavuuden kannalta olennaisena seikkana on myös se, että rikokset ovat omiaan vaarantamaan yleisten paikkojen järjestystä ja turvallisuutta. Tällainen vaikutus voi olla vähäisemmilläkin rikoksilla, kun niitä tehdään rikollis­joukon toiminnassa. Nämä seikat puoltavat sitä, ettei koventamisperusteen piiriin kuuluvia rikoksia rajata tiukasti sen perusteella, kuinka vakavien rikosten tekeminen kyseessä olevan rikollis­joukon toimintaan kuuluu.

[…]

Yleisten paikkojen järjestystä ja turvallisuutta on omiaan vaarantamaan erityisesti sellainen rikollinen toiminta, joka aiheuttaa vaaraa sivullisille tai jonka yleisesti koetaan aiheuttavan merkittävää häiriötä tai pelkoa. Kun yksittäis­tapauksessa arvioidaan rikollisen toiminnan luonnetta tältä kannalta, suuntaa-antavana lähtö­kohtana voidaan pitää järjestys­lain 3 §:n 1 momenttia, jossa kielletään yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen muun muassa seuraavilla tavoilla: metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla, toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä. Mainitusta järjestys­lain kiellosta poiketen ehdotettu määritelmä­säännös ei kuitenkaan edellytä, että yleistä järjestystä olisi häiritty tai turvallisuutta vaarannettu konkreettisesti. Riittävää sen sijaan olisi niin sanottu abstrakti vaara eli se, että kyseessä oleva rikollinen toiminta on sellaista, joka tyypillisesti vaarantaa yleisten paikkojen järjestystä ja turvallisuutta.

Hallituksen esitys edus­kunnalle laiksi rikos­lain 6 ja 17 luvun muuttamisesta (HE 219/2024)

Kun Uuden jutun mukaan hallituksen esityksessä “huomautetaan sympaattisesti, että esimerkiksi roskaamis­kieltoa rikkova toiminta tuskin on olennainen osa minkään ryhmän toimintaa”, on syytä huomata, että erikseen kuitenkin määritellään, että vaikkapa metelöinti voisi riittää rikollis­joukon määritelmän täyttymiseen – eikä sitä roskaamiskiellon rikkomistakaan täysin pois suljeta.

Teoriassa voisi siis ajatella, että äänekkääseen rytmi­musiikkiin erikoistunut katu­soitto­yhtye olisi jatkossa rikos­lain mukainen rikollis­joukko, mikäli bändin johto­ajatuksena olisi soittaa aina hiukan liian kovaa.

Kuulostaako typerältä? No kyllä, joten keksitään jotain vähän maan­läheisempää.

Tähtäimessä Elo­kapina

Elo­kapina on viime vuosina toteuttanut Suomessa useita mielen­osoituksia, joilla pyritään kiinnittämään huomiota meitä uhkaaviin ympäristö­kriiseihin.

Käytämme kansalais­tottelemattomuutta ja väki­vallatonta suoraa toimintaa – muiden demokraattisten keinojen ohella – saadaksemme aikaan tarvittavia yhteis­kunnallisia järjestelmä­tason muutoksia.

Elo­kapina

Elo­kapinan keino­valikoimaan kuuluva kansalais­tottemattomuus on määritelmällisesti lain noudattamatta jättämistä tai sen rikkomista. Koska nyt esitelty laki­muutos on määritelmältään lavea, vaikkapa niskoittelu poliisia vastaan voitaisiin jatkossa tulkita merkiksi toimimisesta osana rikollis­joukkoa.

Ehkä tämä on vain sattumaa. Se, että hallituksen esityksen vastuu­ministeri Leena Meri (ps) vaati yhdessä puolue­toverinsa, sisä­ministeri Lulu Ranteen kanssa Elo­kapinan lakkauttamisen selvittämistä saattaa tietysti kertoa jotakin ministerien suhtautumisesta. Se, että syyttäjä­laitos toteaa, että lakkauttamis­kanteella ei olisi mitään menestymisen mahdollisuuksia, saattaa tietysti jurppia, mutta sellaista se on.

Toisaalta syyttäjä­laitos totesi, että mahdollisen lakkauttamisen vaikutus jäisi rajalliseksi, sillä Elo­kapinalla ei ole johtoa. Ja kappas pentelettä:

Koska rikollis­joukolla ei edellytettäisi olevan jäsentynyttä rakennetta, määritelmässä tarkoitetulla termillä ”yhteen­liittymä” tarkoitettaisiin jossain määrin löyhempää henkilö­joukkoa kuin mitä termillä ”rakenteeltaan jäsentynyt yhteen­liittymä” tarkoitetaan järjestäytynyttä rikollis­ryhmää koskevassa 2 momentissa (HE 263/2014 vp s. 31). Rikollis­joukon määritelmän täyttyminen ei siten edellyttäisi, että kyseessä olevalla henkilö­joukolla olisi tietyt tehtävät tai joukolla olisi johtaja tai käsky­valta­suhteita.

Hallituksen esitys edus­kunnalle laiksi rikos­lain 6 ja 17 luvun muuttamisesta (HE 219/2024)

Ehkä vain kuvittelen, mutta saattaa olla mahdollista, että rikollis­joukon tuomiselle lakiin löydettäisiin välittömästi käyttö­tarkoituksia muualtakin kuin katu­jengeistä.

Onko siitä hyötyä?

Kokonaan oma kysymyksensä on, onko hallituksen esityksellä toivottua vaikutusta edes katu­jengeihin.

Uusilla rangaistavuuden selkeämmin ilmaisevilla ja ankarampaan rangaistus­käytäntöön johtavilla lain­säädäntö­muutoksilla tavoitellaan myös uusien rikosten tekemistä estävää vaikutusta sekä siitä seuraavaa suojeltavien oikeus­hyvien tehokkaampaa suojaa niissä rajoissa kuin tämä on rikos­lain­säädännön keinoin mahdollista. Tämä koskee niin rangaistusten yleis­estävyyttä (yleinen rikoksia ennalta estävä vaikutus) kuin myös jo tuomittuun rikoksen­tekijään kohdistuvia uusien rikosten tekemistä estäviä vaikutuksia (erityis­estävyys). Yleis­estävyydessä on myös kysymys siitä, missä määrin kansalaiset kokevat järjestelmän toimivan tehokkaasti ja oikeuden­mukaisesti.

Hallituksen esitys edus­kunnalle laiksi rikos­lain 6 ja 17 luvun muuttamisesta (HE 219/2024)

Esityksen vaikuttavuus­arviossa todetaan, että “kriminaali­poliittiseen tutkimus­tietoon perustuva vakiintunut käsitys on, että rangaistus­tason muutoksilla ei voida merkittävästi ohjailla rikollisuuden määrää”, mutta muodon vuoksi arvioidaan, että kyllä se jonkin verran voisi vähentyä.

Vitsikkäämmän puolelle arvuuttelu kääntyy, kun toisaalla arviossa todetaan, että rangaistuksen pituuden sijaan merkittävämpää on kiinni­jäämisen riski. Tämän jälkeen spekuloidaan, että rangaistuksen koventaminen antaisi poliisille signaalin, että näitä rikoksia pitäisi selvittää entistä innokkaammin, ja siten kiinni­jäämis­riski kasvaisi.

Esitys ei siis oikein kykene perustelemaan itsensä tarpeellisuutta. On vain hurskaita toiveita, osin vastoin tutkimus­näyttöä, ja lisäksi epä­määräistä käsien­heiluttelua oikeuden­mukaisuuden suuntaan. Sitä sopii sitten miettiä, lisääkö muutos “kansalaisten luottamusta siihen, että vakaviin tekoihin reagoidaan myös rikos­lain­säädännöllä”, jos vakavaksi teoksi tässä yhteydessä lasketaan ihan mikä tahansa yleistä järjestystä potentiaalisesti heikentävä teko.

Mutta hei, saadaan tällä ehkä tällättyä muutamalle nuorelle ja ympäristö­mielen­osoittajalle entistä ankarammat rangaistukset, ja sehän on nyky­hallitukselle jo puoli voittoa.

P.S. Oletan kaikkien tietävän, että “katu­jengi” on erityisesti tässä hallituksessa koodisana maahan­muuttajille. Sen tietävät myös hallituksen esityksestä lausuntoja antaneet, ja muun muassa lain­säädännön arviointi­neuvosto vaati esitys­luonnokseen lisättäväksi arvio ehdotuksen vaikutuksista eri ihmis­ryhmien näkökulmasta.
Nyt julkaistussa ehdotuksessa hallitus toteaakin, että kyllä­jees, katu­jengit ovat kyllä pääosin ulko­maalais­taustaisia, mutta lain muotoilu on kuitenkin yleinen, joten sen perusteella voidaan tuomita peri­aatteessa kuka tahansa.
Oltiinkohan oikeus­ministeriössä ihan hereillä, kun aikanaan rakenteellisesta rasismista puhuttiin?

P.P.S. Helsingin Sanomien uutinen aiheesta on referaatti oikeus­ministeriön tiedotteesta, Ylen/STT:n uutinen on edes vähän laajempi. Kummatkin keskittyvät epäilemättä ministeriön toiveen mukaan katu­jengeihin sen paremmin sisältöä pureskelematta.

Jotta moderointi ei vaikuttaisi puolueelliselta, Yhdys­valloissa Meta siirtää sisältöä valvovan henkilö­kuntansa pois Kaliforniasta. Voi vain arvata, kuinka puolueetonta sisällön­valvontaa onkaan luvassa Teksasissa, jossa abortti on kielletty, ja jossa esi­merkiksi trans­hoitoja rajoitetaan rankasti. Epäilemättä korostaakseen puolueettomuutta entisestään Meta myös lopettaa tasa-arvo-ohjelmansa.

Zuckerberg haluaa ryhtyä sanan­vapauden airueksi ja yhteis­työssä Yhdysvaltain tulevan hallinnon kanssa levittää tätä ilo­sanomaa myös muualle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Meta haluaa Yhdys­valtojen hallinnon painostavan EU:ta ja muita valtioita luopumaan GDPR:n ja DSA:n kaltaisista, some­jättien toimintaa ikävästi rajoittavista direktiiveistä.

Julkisuudessa on puhuttu paljon Metan faktan­tarkistajista, ja samalla monissa uutisissa on mainittu, että muutos koskee nimen­omaan Yhdys­valtoja – esimerkiksi EU-alueella faktan­tarkistajat jatkavat toimintaansa.

Samaan aikaan Zuckerbergin ilmoittamat muutokset yhteisö­normeissa on jo kirjattu suomalaiseenkin Facebookiin. Ja jotta ei jäisi epä­selväksi, mitä sanan­vapaudella tässä yhteydessä tarkoitetaan, tässäpä lainaus:

Älä julkaise seuraavan­laista sisältöä

[…]

Taso 2

Sisältö, jonka kohteena on henkilö tai ryhmä ihmisiä heidän suojatun ominaisuutensa tai suojattujen ominaisuuksiensa perusteella (kirjallisessa tai visuaalisessa muodossa), käyttäen seuraavia:
[…]

• Loukkaukset, mukaan lukien ne, jotka koskevat
  • luonnetta, mukaan lukien mutta ei niihin rajoittuen pelkuruutta, epä­rehellisyyttä, perus­rikollisuutta ja seksuaalista siveettömyyttä tai muuta seksuaalista moraalittomuutta koskevat väitteet
  • henkiset ominaisuudet, mukaan lukien mutta niihin ei rajoittuen väitteet tyhmyydestä, älyllisestä kapasiteetista ja mieli­sairaudesta ja perusteettomat vertailut suojeltuja ominaisuuksia omaavien ryhmien välillä luontaisen älyllisen kapasiteetin perusteella Sallimme väitteet mieli­sairaudesta tai epä­normaaliudesta silloin, kun ne perustuvat suku­puoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen, kun se liittyy poliittiseen ja uskonnolliseen keskusteluun trans­sukupuolisuudesta ja homo­seksuaalisuudesta, ja tavallisen ei-vakavien sanojen, kuten ”outo”, käyttämisen.
  • muita alueita, mukaan lukien mutta ei niihin rajoittuen väitteet arvottomuudesta, hyödyttömyydestä, rumuudesta ja likaisuudesta

Facebookin yhteisönormit vihapuheelle (korostus minun) (10.1.2025)

Zuckerberg kertoo haluavansa muuttaa yhteisö­normeja siten, että asiat, jotka ovat “yleistä poliittista keskustelua” ovat sallittuja myös Facebookissa. Ja kappas pentelettä, nyt pääsi käymään niin, että muiden ihmisten loukkaaminen ei ole sallittua mutta trans­ihmisiä saa kyllä kutsua mielen­vikaisiksi.

Normeissa tehtiin samalla muitakin muutoksia: aiemmin puhuttiin viha­puheesta, nyt “vihamielisestä käyttäytymisestä”. Viittaus vihapuheen yhteyksistä fyysisen maailman väki­vallan­tekoihin on poistettu. Samalla toisaalta sallittiin sisältö, joka “vaatii suku­puoleen [tai seksuaaliseen suuntautumiseen] perustuvia rajoituksia sotilas-, lain­valvonta- ja opetus­työ­paikkoihin.” Myös esi­merkiksi vessa­kieltojen vaatiminen trans­ihmisille on nyt Facebookissa sallittua keskustelua.

Vaikuttaako muuten, että poimintani ovat jotenkin vinoutuneita? Vinoutuneita ovat muutoksetkin: naisten ja kaikkien vähemmistöjen suojaa heikennetään, mutta erityisesti trans­ihmiset näyttävät olevan Zuckerbergin tuli­linjalla.

Teknologia-alalla ei mene vahvasti

Jos jolla­kulla oli joskus ajatus, että tekno­nikkarit ovat vapaa­mielisiä janttereita, jotka antavat kaikkien kukkien kukkia, muutaman viime vuoden aikana on käynyt selväksi, että näin ei ole, ja miljardien dollarien omaisuudella nämä jampat jakelevat myrkkyään kaksin käsin joka ilman­suuntaan.

Elon Musk osti Twitterin kaksi vuotta sitten ja häärää nyt presidentiksi nousevan Trumpin joukoissa. Entisessä Twitterissä hän jakaa tavan takaa ääri­oikeistolaisia sala­liitto­teorioita, ja koska hän on palvelun pää­jehu, nuo viestit tuppaavat saamaan näkyvyyttä enemmän kuin ne ehkä orgaanisesti ansaitsisivat. Koska Yhdys­valtain politiikkaan sekaantuminen ei luonnollisestikaan riitä, Musk hämmentää nyt myös Isossa-Britanniassa ja on Financial Timesin tietojen mukaan selvitellyt, miten Keir Starmerin saisi kammettua pää­ministerin paikalta.

Marc Andreessen, Netscapen perustaja, sittemmin pää­oma­sijoittaja ja miljardööri, ilmoitti viime kesänä tukevansa Trumpia, sillä Trumpin oletetaan olevan teknologia­yhtiöille demokraatti­hallintoa myönteisempi.

Substack-palvelua kritisoitiin pari vuotta sitten siitä, että sillä on natsi­ongelma – uutis­kirje­palvelua käytetään ihan rehellisen fasismin levittämiseen, ja sitä ei juurikaan kiinnosta moderoida julkaisujaan. Tätä nykyä sivuston suosituin historia­uutis­kirje on fasistin kirjoittama, ja se on ilmeisesti kaikille ihan ok.

Moraalisilla kysymyksillä voi heittää vesi­lintua, oleellista on tehdä rahaa.

Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä?

Kun Mark Zuckerbergilta kysyttiin, mitä hittoa hän oikein puuhaa, hän vastasi, että muuttaa tietenkin palvelujaan entistä paremmiksi.

Siinä sivussa hän totesi joidenkin käyttäjien epäilemättä hyve­signaloivan lopettamalla palvelujen käytön.

Tosi­asiahan kuitenkin on, että yksittäisellä käyttäjällä ei ole valtaa. Metan asiakkaita ovat mainostajat, eivät käyttäjät – ja siksi se haluaa palveluihinsa mahdollisimman paljon silmä­pareja.

Meta oli jo osallinen yhdessä kansanmurhassa, ja se tapahtui siihen aikaan, kun firma vielä teeskenteli olevansa kiinnostunut käyttäjiensä hyvinvoinnista. Nyt yhtiön päänilkki antaa avoimesti kiusaajille vapaat kädet ja julistaa sen olevan palveujen parhaaksi.

Hyveestä en tiedä, mutta ainut signaali, mitä näissä palveluissa voi johto­portaalle lähettää, on äänestää jaloillaan.

Niinpä viimeistään nyt on aika laittaa Facebook kiinni.

P.S. Minut tavoittaa edelleen fediversumista, olen Mastodontti.fi -palvelimella.
Bluesky-käyttäjät tavoittavat minut ainakin toistaiseksi sillatun tilin kautta. Jos haluatte seurata minua, seuratkaa ihmeessä myös silta­bottia, jolloin myös teidän viestinne näkyvät fediversumissa. Lisä­tietoja tästä kytkennästä löytyy sillan kehittäjän ohje­sivustolta.
Ja hei, mitä jos laitettaisiin samalla Whatsappikin kiinni? Signal toimii.

P.P.S. Viime vuonna Suomessakin levisi into sulkea Tiktok. Samaan aikaan meillä on Twitter/X, jonka omistaja yrittää kaataa toisen valtion demokraattisesti valitun hallituksen, ja toinen jättisome, jossa erikseen sallitaan tiettyjen vähemmistöjen häiriköinti. Katsovatkohan poliitikot ja media varmasti oikeaan suuntaan?

Helsingin Sanomat kertoi aiheesta lyhyesti ja lainasi jutussaan Itä-Uuden­maan poliisia:

Itä-Uuden­maan poliisin tilanne­keskuksesta kerrotaan, että ala­ikäinen potku­lautailija oli tullut vauhdikkaasti pitkin Jäppilän­katua, eikä Pietolan­katua pitkin ajanut autoilija ollut ehtinyt reagoida lautailijaan.

Ala­ikäinen sähkö­potku­­lautailija loukkaantui kolarissa Järven­päässä (HS 14.11.2024)

Lyhyt kuvaus tapahtumasta, potku­lautailija vietiin sairaalaan tarkistettavaksi, näin se homma etenee. Kommentti­raita on tutusti täynnään vaatimuksia skuuttien tiukemmalle sääntelylle.

Asiassa on kuitenkin pieni­muotoinen mutta: Pietolan­katua ajaneella autoilijalla oli risteykseen tullessa väistämis­velvollisuus.¹

Siirrytäänpä hetkeksi vaihto­ehtoiseen todellisuuteen, jossa Jäppilän­katua ajoikin toinen autoilija. Kuinka kova vauhti pitäisi autolla olla, jotta poliisi syyllistäisi Jäppilän­katua ajavaa kolmion takaa risteykseen törmänneen sijaan?

Sähkö­potku­laudalla katto­nopeus on lähtö­kohtaisesti 25 km/h; jos nopeutta oli enemmän, nuori oli liikeellä laittomalla ajo­neuvolla. Nykyisillä tiedoilla törmäyksessä oli kuitenkin yksi lakia rikkonut osa­puoli, joka tässä kerronnassa maalataan olo­suhteiden uhriksi.

Mitä tapahtui Myyr­mäessä?

Järven­pään kolari ei ole sana­muodoiltaan millään muotoa ainut­laatuinen. Olen tässä pitkin syksyä odottanut, koska Myyr­mäen skuutti­turmasta tihkuisi lisä­tietoja. Loka­kuun lopussa poliisi kertoi viimein esi­tutkinnan olevan valmistumassa.

Varsinaista uutta tietoa ei kuitenkaan kerrottu. Jo ennestään tiedettiin, että skuutin kyydissä oli kolme lasta, ja skuutin nopeuttakin poliisi kommentoi heti kesä­kuussa.

Raappa­vuoren­tie on suora ja leveä, törmäys­kohdassa kaistoja on useampi suuntaansa. Helsingin Sanomien silmin­näkijä­haastattelussa kuvataan, kuinka törmäyksessä ei kuulunut äkki­jarrutuksen ääntä tai jäänyt jarrutus­jälkiä, ja kuinka yksi lapsista lensi törmäyksen voimasta pitkän matkan. Kuinka paljon nopeutta autoilijalla mahtoi olla?

Toisin kuin Järven­pään tapauksessa, Myyr­mäen törmäyksestä tiedetään, että lapset ajoivat vuokra­sähkö­potku­laudalla. Edelleen tiedetään, että lapset ajoivat samaan suuntaan autoilijan kanssa kunnes kääntyivät Raappa­vuoren­tien ylittävälle suoja­tielle, jossa törmäys tapahtui. Ennen törmäystä he siis ajoivat pyörä­tiellä autoilijan edellä.

Tässä tapauksessa on kiistatonta, että lapset olivat väistämis­velvollisia – vuokra­skuutit rinnastetaan polku­pyörään, jolla liikkuvan täytyy pyörä­tieltä ajo­radalle tullessaan väistää ajo­radan liikennettä.

Aivan yhtä selvää on, että skuutin vauhti ei voinut olla kova. Vuokra­skuutit ovat nopeus­rajoitettuja, ja lisäksi lapset olivat juuri tehneet 90 asteen käännöksen; näillä eväillä ei ajeta “erittäin kovaa” vauhtia.

Arveluttavaa asenne­kasvatusta

Voi toki olla, että olen väärässä. Ehkä Järven­päässä ajettiin netistä ostetulla teho­skuutilla, jonka nopeudessa vain taivas on rajana. Ehkä Myyr­mäessä lapsilla oli allaan Euroopan ainut nopeus­rajoittamaton vuokra­skuutti.

Toden­näköisempää kuitenkin on, että molemmissa tapauksissa skuutti “tuli vauhdilla” siksi, että autoilija ei huomannut skuuttaajaa. Jos kanssa­liikkujaa ei ole aiemmin rekisteröinyt lainkaan, on ihan ymmärrettävää, että “ei ehdi tehdä mitään”. Se ei kuitenkaan tarkoita, että toinen osa­puoli olisi ajanut kovaa.

Sähkö­skuutit ovat lyhyessä ajassa liittyneet pyöräilijöiden rinnalle myyttisinä olentoina, joiden vauhdille ei oikein löydy täsmällistä luku­arvoa mutta aina se on kova – vähintäänkin muiden tiellä liikkujien reaktio­kyvyn ylittävä. Toistuvalla uutisoinnilla vauhdilla liikkuvista skuuteista luodaan myyttiä, joka vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja tekee skuuttailijoista automaattisesti vähintäänkin osa­syyllisiä.

Kun tonnien painoinen ajo­neuvo osuu jalan­kulkijaan, pyöräilijään tai skuuttaajaan, loppu­tulos on helposti synkkä. Selitykseksi ei uutisoinnissakaan pitäisi riittää, että kuljettaja ei ehtinyt tehdä mitään.

P.S. Pidän pienesti irvokkaana, että skuutin nopeus nostettiin esiin jopa jutussa, jossa Helsingin Sanomat tapasi Myyr­mäessä kuolleen tytön perheen.

P.P.S. Kirjoitin vuonna 2021 tapauksesta, jossa autoilija tuli stop-merkin takaa pyöräilijän eteen. Tuolloin poliisi moitti pyöräiljää liiasta nopeudesta ja ennakointi­velvollisuuden laimin­lyömisestä.

¹ Tämä siis vaikkapa Google Street Viewistä tai Digi­roadin liikenne­merkki­näkymästä tarkastellen.

Tänään 3.9.2024 Helsingin Sanomat päätti ottaa uutiseen hiukan toisen­laisen tulo­kulman.

Heti otsikossa kerrotaan, että miehet sijoittavat ja säästävät naisia enemmän, ja sama jatkuu myös itse uutisessa. Miehet sijoittavat reilusti enemmän niin osakkeisiin kuin joukko­velka­kirjoihin ja sijoitus­rahastoihinkin.

Ja kyllähän kysely­tutkimus tosiaan näin sanoo, mutta se ei ole ihan kaikki, mitä tutkimuksessa havaittiin.

Naisten talous­taidot ovat miehiä paremmat

Myös Helsingin Sanomat kertoo, että naisten talous­osaaminen on tutkimuksen mukaan miehiä parempaa. Tämä on jo yksinään asia, jonka olisi voinut laittaa otsikkoon – stereo­typiahan kertoo, että talous­osaaminen on nimen­omaan miesten heiniä. Nostamalla miesten sijoitus­innon otsikkoon lehti osaltaan vahvistaa tätä stereo­typiaa.

Jossain määrin mielen­kiintoisempaa on kuitenkin se, miten ero sijoitus­innossa puetaan itse jutussa:

Osaamis­erosta huolimatta nuoret miehet kokevat taloudellisen hyvin­vointinsa ja talouden­hallintansa paremmaksi kuin saman­ikäiset naiset. Kyselyssä miehet ilmoittivat esimerkiksi sijoittaneensa osakkeisiin ja joukko­velka­kirja­lainoihin kolme kertaa ja sijoitus­rahastoihin liki kaksi kertaa yleisemmin kuin naiset.

Tutkimus: Nuoret miehet säästävät… (HS 3.9.2024)

Miksi “osaamis­erosta huolimatta”? Kun tutkimuksessa on havaittu naisten olevan talous­osaamisessa miehiä vahvempia, loogisempi muotoilu saattaisi olla “osaamis­erosta johtuen”.

Tähän loppu­päätelmään vihjataan itse asiassa jutun edellisessä kappaleessa: “Miehet ottavat enemmän taloudellisia riskejä ja kokevat myös epä­onnistumisia erityisesti digitaalisissa ympäristöissä, joissa naiset toimivat varovaisemmin”, lehti siteeraa oikeus­ministeriön tiedotetta.

Tutkimuksen mukaan yli neljäs­osa miehistä katuu ostoksiaan, on tehnyt huonoja sijoitus­päätöksiä ja on tullut huijatuksi sekä verkko-ostoksissa että sijoituksissaan.

Tämä ei suoranaisesti ole käyttäytymistä, josta kannattaisi ottaa mallia. Vaan koska sijoittaminen ja oman onnen seppäily on niin oleellinen osa nykyistä talous­keskustelua, toimittajan kätösissä se, että naiset ovat osaavampia ja toimivat varovaisemmin muuttuu huonoksi asiaksi.

Tietämyksen taso

Helsingin Sanomat kertoo, että “korkeasti koulutettujen vanhempien jälki­kasvulla osaaminen on parempaa kuin matalasti koulutettujen”. Tämä on totta, mutta mielen­kiintoista on myös, mitä lehti jättää kertomatta: niillä, joiden lapsuuden koti oli tai on vähä­varainen, oli muita parempi talous­tietämys.

Tässäkin lehdellä olisi ollut tilaisuus murtaa yhden­laisia myyttejä; aika tarkkaan jokainen köyhyyttä koskeva uutinen kerää kommentti­raidan, jossa vähä­varaisia syyllistetään talous­tilanteestaan ja annetaan naiiveja säästö­vinkkejä ylen­katseisesta asemasta.

Tutkimus vihjaa, että kyse ei ole tiedon puutteesta: vähä­varaisessa perheessä tunnetaan kyllä talouden lain­alaisuudet, sillä he joutuvat elämään niiden kanssa. Vähä­varaisuus on rahan, ei tiedon puutetta.

Tämä tilaisuus kuitenkin jätetään käyttämättä.

Otsikkoon olisi voitu myös nostaa se, kuinka useampi kuin joka yhdeksäs mies ilmoittaa jakavansa pankki­tunnuksensa kavereilleen. Tai kuinka 28,1 prosenttia miehistä kuvittelee krypto­valuuttojen olevan säästämisen tai sijoittamisen tapa. Tai kuinka yli kolmannes miehistä ajattelee, että korkea riski tarkoittaa mahdollisuutta tehdä rahaa.

Ei nostettu.

Mihin naisten rahat menevät?

Tutkimuksessa mukaan naiset tosiaan säästävät ja sijoittavat kautta linjan miehiä vähemmän.

Pienenä puutteena on, että koska tarjolla on tällä hetkellä vain yhteen­veto tutkimuksesta, emme tiedä, kuinka moni nainen säästää jonkin verran tai edes vähän. Nyt esitetyn perusteella rahaa ei kuitenkaan kerry edes lompakkoon, joten mihin se oikein menee?

Tätä ei tarjolla oleva materiaali kerro, mutta heitän ilmoille pelottavan ajatuksen: entäpä jos sitä rahaa ei ole. Ovatko naiset keski­määrin pieni­tuloisempia kuin miehet? Kakkiiko karhu metsään? Säästäminen on yllättävän vaikeaa, jos kaikki raha kuluu elämiseen.

Raportissa kerrotaan kyllä, onko vastaajan lapsuuden­koti vähä­varainen, mutta ainut vihjaus kyselyyn vastanneiden taloudelliseen tilanteeseen on vastaajien näppi­tuntuma siitä, onko heillä enemmän vai vähemmän rahaa kuin heidän kavereillaan. Missään ei kerrota, mitä tausta­muuttujia on kerätty ja miten niitä on ristiin­taulukoitu.

Vastauksia jatko­kysymyksiin saamme kuitenkin aikaisintaan myöhemmin syksyllä, kun aiheesta julkaistaan raportti valtio­neuvoston julkaisu­sarjassa, tai ehkä vuonna 2025, kun tutkimus poikii tieteellisiä artikkeleita.

P.S. Oikeus­ministeriön tiedotteen mukaan “miesten taloudellinen toiminta on tuottoisampaa”. Tutkimus­yhteen­vedossa ei kuitenkaan mainita, että toteutuneista tuotoista olisi kysytty mitään.

P.P.S. Yhteen­vedossa puhutaan talous­taidoista, talous­tietämyksestä ja talous­osaamisesta. Näiden eroa ja päällekkäisyyksiä ei selitetä.

P.P.P.S. Sen sijaan, että oikeus­ministeriö haluaa “vahvistaa nuorten naisten taloudellista toimijuutta”, se voisi myös vahvistaa hyvin­vointi­valtiota, jotta ihmis­arvo ja yhteis­kunnassa pärjääminen eivät olisi kiinni henkilö­kohtaisesta sijoitus­strategiasta. Nyt kuitenkin kävi näin.

Lähetin lehdelle oikaisu­pyynnön ja mieli­pide­kirjoituksen. Koska ensimmäiseen ei vastattu eikä jälkimmäistä julkaistu, julkaisen kirjoituksen tässä.

Olen seurannut mielen­kiinnolla Aamu­lehden ankaraa taistelua puisto­pyöräilyä vastaan. Viimeisimpänä avuksi valjastettiin poliisi­tarkastaja Konsta Arvelin, jonka mukaan “puisto on ajo­radasta rakenteellisesti erotettu, joten on vaikea kuvitella, että puisto­käytävät olisivat muita kuin jalka­käytäviä.” (Aamulehti 1.8.)

Arvelinin argumentti on tosin virheellinen, sillä tie­liikenne­lain määritelmä rakenteelliseen erotteluun viittaa tien osaan – tyypillisesti ajo­radan suuntaisesti kulkevaan, reuna­kivellä tai erottelu­kaistalla erotettuun väylään.

Arvelinin määritelmällä kaikki, mikä ei ole ajo­radan tasalle asfaltoitua, olisi lähtö­kohtaisesti jalka­käytävää. Näin ei tietenkään ole. Puisto­
käytävät ovat tie­liikenne­lain termistöllä erillisiä teitä, ja niiden puolestaan voi perustellusti tulkita olevan myös pyöräiltävissä.

Aamu­lehden otsikon mukaan poliisi­tarkastaja kumoaa kommentillaan “tamperelais­pyöräilijöiden virheellisen käsityksen”. Sama “virheellinen käsitys” on myös Tampereen ja Helsingin kaupunki­suunnittelussa, joissa molemmissa puisto­käytävät on selkeästi tulkittu yleensä myös pyöräilijöille soveltuviksi.

Itse asiassa tämä käsitys lienee vallalla jokaisessa Suomen kunnassa. Kunta­liiton julkaiseman liikenne­merkkien käyttö­oppaan mukaan “yleensä puisto­käytäviä ei ole tarvetta erikseen liikenne­merkein merkitä”. Merkkejä voidaan kuitenkin käyttää, “jos liikenteellisistä syistä on tarpeen erikseen korostaa puisto­käytävien käyttö­tarkoitusta”.

Rivien välistä oppaan ohjeen voi tulkita, että liikenne­merkkejä on syytä käyttää erityisesti paikoissa, joissa autoilijat pyrkivät puistoihin.

Moron alku­peräisessä uutisessa Pyynikin kirkko­puistosta (Aamulehti 24.7.) kerrottiin muuten, kuinka puistossa käy “auto­ralli kaikilla väylillä”. Autolla puisto­käytävillä – osin yhdistetyiksi pyörä­teiksi ja jalka­käytäviksi liikennemerkein merkityillä – ajamisesta ei liene tulkinta­eri­mielisyyksiä.

Pitäisiköhän Moron ja Aamulehden uutisoida enemmän tästä?

Tällä viikolla hulluus on levinnyt jo ainakin samaisen Sanoma-konsernin Sata­kunnan kansaan, jossa pohdittiin, saako Porin puistoissa pyöräillä. En pääse lukemaan maksu­muurin takaista juttua, joten voin vain otaksua, että ingressin poliisi­tarkastaja on vanha tuttumme.

On jotenkin jännittävää, että maa­kunnan ykkös­lehti on ottanut sydämen asiakseen lietsoa pyöräilijöihin kohdistuvaa vihaa. Kun lehdessä toitotetaan “pyöräilijöiden virhe­käsityksistä” samaan aikaan, kun Suomen kunnat yleisesti käyttävät puisto­käytäviä osana pyöräily­verkkoaan, se johtaa väistämättä konflikteihin. Jo nyt kommentti­raidat täyttyvät pyöräilijöitä ja heidän liikenne­osaamistaan haukkuvista kommenteista, ja Aamu­lehti julkaisee tyytyväisenä ne kaikki.

Vaan saahan sillä ilmeisesti klikkejä.

Kiinnitin jutussa huomiota sen kategorisesti esitettyyn liikenne­sääntöön:

Jos pyöräily on sallittu, se osoitetaan aina liikenne­merkillä, jalan­kulku­reiteillä ei yleensä ole mitään liikenne­merkkiä.

Entisellä hautaus­maalla Tampereella on paljon kulkijoita, mutta tiedätkö, missä siellä saa ajaa pyörällä tai sähkö­potku­laudalla? (Aamulehti 24.7.2024)

Ensimmäiseksi on todettava, että irrallisena väite on tietenkin itsestään­selvästi virheellinen: ihan tavallisella kadulla, maan­tiellä tai polulla saa pyöräillä ilman erityistä liikenne­merkkiä.

Jutun kontekstissa kyse lienee kuitenkin puisto­käytävistä, joiden tilanne on jonkin verran epä­selvempi. Lähetin toimittajalle palautetta, jossa esitin, että liikenne­merkki­vaatimus tulee tie­liikenne­laista, joka puolestaan ei tyypillisesti koske puisto­käytäviä.

Vastasin hiukan kiireessä, joten sain toimittajalta vastauksena aivan aiheellisesti viitteen laissa olevaan tien määritelmään. Päädyin kirjoittamaan hiukan – mutta vain hiukan – jäsennellymmän vastauksen, jota nyt laajennan ja osin kumoan.

Mikä on tie?

Jos aloitetaan perusteista, ensimmäiseksi pitää määritellä, mikä on tie. Kaikeksi onneksi tie­liikenne­lain toinen pykälä sisältää nipun määritelmiä. Harmillisesti tien kuvaus on aavistuksen maailmoja syleilevä:

Tässä laissa tarkoitetaan

1) tiellä maan­tietä, katua, yksityistä tietä, moottori­kelkkailu­reittiä tai muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua taikka yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta;

Tie­liikenne­laki 729/2018, 1 luku 2 §

Muut kohdat ovat arki­järjellä suhteellisen selkeästi rajattavissa, mutta erityisesti viimeiset, yleisestä liikenteestä puhuvat kohdat saattavat herättää kysymyksiä.

Hallituksen esityksessä määritelmät avataan vanhojen lakien, niiden esi­töiden ja oikeus­käytännön kautta. Lyhyesti: jos väylä on tarkoitettu yleiselle liikenteelle, se on tie. Vaikka sitä ei olisi sellaiseen tarkoitettu mutta siellä tosi­asiallisesti yleistä liikennettä on, se on silti tie. Alueen omistuksella tai sillä, näyttääkö alue tieltä, ei ole merkitystä. Samoin liikenne tarkoittaa tässä yhteydessä mitä tahansa liikennettä – esimerkiksi riittävän vilkas jalan­kulku voi tehdä alueesta tien, mikäli kävelijät ovat suurta yleisöä.

Pyynikin kirkko­puistossa on selvästikin yllä­pidettyjä väyliä kaiken kansan vapaasti käytettävissä. Kyseessä on tie, tie­liikenne­laki pätee, homma on taputeltu. Varma ehkä.

Mikä on jalka­käytävä? Entä pyörä­tie?

Tie­liikenne­laki määrittelee myös jalka­käytävän ja pyörä­tien.

Tässä laissa tarkoitetaan

9) jalka­käytävällä jalan­kulkijoille tarkoitettua ajo­radasta rakenteellisesti erotettua tai erillistä tien osaa taikka erillistä tietä;
11) pyörä­tiellä polku­pyörä­liikenteelle tarkoitettua, liikenne­merkillä osoitettua, ajo­radasta rakenteellisesti erotettua tai erillistä tien osaa taikka erillistä tietä;

Tie­liikenne­laki 729/2018, 1 luku 2 §

Näihin määritelmiin lehdenkin esittämä tulkinta perustuu. Ajatus on pettävän yksin­kertainen: jos muuta ei ole merkitty, väylä on jalka­käytävä.

Näinhän siinä näyttää seisovan: jalka­käytävä on jalka­käytävä, jos se on jalan­kululle tarkoitettu, kun taas pyörä­tien kohdalla kerrotaan sen olevan “liikenne­merkillä osoitettu”. Tulkinta edellyttää kuitenkin erityisesti lähtö­oletuksen, että väylä on joko jalka­käytävä tai pyörä­tie – myöskään ajo­rata ei nimittäin edellytä erityistä liikenne­merkkiä.

Katsotaanpa siis syvemmälle.

Ohjeista apua

Väylä­virasto on julkaissut sekä pyörä­liikenteen (PDF) että jalan­kulun (PDF) suunnittelusta erin­omaiset oppaat. Ne eivät tietenkään ole laki, mutta ne ovat aiheeseen perehtyneiden asian­tuntijoiden ohjeita siitä, miten heidän lain­tulkintansa mukaan rakennetaan toimivaa liikenne­ympäristöä.

Molemmissa ohjeissa mainitaan puisto­käytävät, ja kummassakin vähintäänkin annetaan ymmärtää, että niillä voi ajaa polku­pyörällä.

Yksi­selitteinen kanta irtoaa kuitenkin Kunta­liitolta:

Yleensä puisto­käytäviä ei ole tarvetta erikseen liikenne­merkein merkitä. Mikäli liikenteellisistä syistä on tarvetta korostaa puisto­käytävien käyttö­tarkoitusta, voidaan noudattaa kuvan 4.20 esi­merkkiä.

Liikenne­merkkien käyttö kadulla (Kunta­liitto 2022)

Kunta­liiton ohje siis on, että puisto­käytävillä liikennemerkit eivät ole tarpeen. Jos niitä käytetään, talvi­kunnossa­pidetyillä väylillä tulisi käyttää määräys­merkkejä (jalka­käytävä, pyörä­tie jne), muilla reiteillä ajo­neuvolla tai moottori­ajo­neuvolla ajo kielletty -merkkejä tarpeen mukaan.

Miten tätä sitten käytännössä toteutetaan? Katsaus Tampereen päätöksen­tekoon kertoo, kuinka

• sallitaan pyöräily Hatan­pään arboretumin puisto­käytävällä vaihtamalla ajo­neuvolla ajo kielletty -merkki (311/C1) moottori­ajo­neuvolla ajo kielletty -merkkiin (C2). (TRE:5758/08.01.02/2022)
• merkitään Osman­puistossa puisto­käytävä yhdistetyksi pyörä­tieksi ja jalka­käytäväksi (merkki D6), “jotta korostetaan väylän käyttö­tarkoitusta”. (TRE:6413/08.01.02/2022)
• poistetaan merkki D6 Koljon­puistosta, koska puisto­käytävä “on poistumassa talvi­kunnossa­pidon piiristä”. (TRE:4719/08.01.02/2023)
• poistetaan jalka­käytävän merkkejä (D4) Hervannan raiteilta, jotka johtavat ulkoilu­reiteille ja puisto­käytäville (TRE:2841/08.01.02/2021)

Yllä­olevat päätökset henkivät, että Tampereella puistokäytävät ovat lähtö­kohtaisesti myös pyöräiltävissä. Esimerkiksi Helsingissä tämä on suoraan verkko­sivuilla kerrottu.

Ainoastaan jalan­kululle varatuista puisto­käytävistäkin kyllä puhutaan, esimerkiksi Halmeen­kadun katu­suunnitelman (TRE:6172/10.03.03/2020) ja Iides­kartanon­puiston (TRE:265/10.03.02/2022) yhteydessä – vaan molemmissa tapauksissa kyse on käytävistä, joiden käyttöä on rajoitettu jalka­käytävän merkillä (D4). Tästä on kyse myös listan viimeisessä tapauksessa, jossa pyöräily haluttiin sallia – ja se tehtiin poistamalla jalka­käytävän merkki, ei vaihtamalla merkki yhdistetyksi pyörä­tien ja jalka­käytävän merkiksi.

Liikenne­merkillä osoittaminen

Mitä se horina pyörä­tien osoittamisesta liikenne­merkillä sitten oikein on? Itse tulkitsen, että kyse on virheellisestä lauseen jäsentämisestä.

10) pyörä­kaistalla polku­pyörä­liikenteelle tarkoitettua, tie­merkinnöin osoitettua ajo­radan pituus­suuntaista osaa;
11) pyörä­tiellä polku­pyörä­liikenteelle tarkoitettua, liikenne­merkillä osoitettua, ajo­radasta rakenteellisesti erotettua tai erillistä tien osaa taikka erillistä tietä;

Tie­liikenne­laki 729/2018, 1 luku 2 §

Määritelmän voi tulkita siis siten, että liikenne­merkillä osoitetaan pyörä­tie, joka on “ajo­radasta rakenteellisesti erotettu tai erillinen tien osa”. Jos kyse on pyörä­liikenteelle tarkoitetusta erillisestä tiestä, merkkiä ei välttämättä tarvita.

Nykyisessä tie­liikenne­laissa tuota pyörä­tien määritelmää ei avata millään lailla – se on kopioitu suoraan vanhasta laista. Vanhaan tie­liikenne­lakiin se puolestaan tuli vuoden 1997 laki­muutoksessa.

Pyörä­kaistan määritelmä ehdotetaan sisällytettäväksi lain­säädäntöön. Pyörä­kaistalla tarkoitettaisiin tie­merkinnällä ajo­rataan pyöräilijöille osoitettua kaistaa. […] Pyörä­kaistoja ei merkittäisi liikenne­merkein kaupunki­kuvallisista ja kustannus­syistä.

[…]

Pyörä­tie erottuisi pyörä­kaistasta siten, että pyörä­tie olisi liikenne­merkillä osoitettu tien osa, joka on aina erotettu rakenteellisesti ajo­radasta. Pyörä­kaistat olisivat turvallisempi ratkaisu kuin yhdistetty liikenne pää­katujen katu­osuuksilla, joille ei voida osoittaa erillistä kevyen liikenteen väylää.

Hallituksen esitys edus­kunnalle laiksi tie­liikenne­lain muuttamisesta (HE 251/1996 vp)

Kyse on siis siitä, että haluttiin tehdä pyöräilijöille tilaa mutta halvalla. Niinpä lakiin tuotiin pyörä­kaista, joka merkitään vain tie­merkinnöin, sekä pyörä­tie, joka on pyöräilylle tarkoitettu, aina liikenne­merkillä merkitty tien osa.

Päädyin siis lopulta olemaan jossain määrin eri mieltä kanssani: puisto­käytäviä koskee tie­liikenne­laki, laki vain usein ymmärretään väärin. Sillä lopulta vaihto­ehtoja on noin kolme:

1. Puisto­käytävä ei ole tie, jolloin sitä koskee maasto­liikenne­laki. Tällöin moottori­ajo­neuvo­liikenne on lähtö­kohtaisesti kiellettyä ja esimerkiksi pyöräily ja ratsastus sallittua, ellei maan­omistaja toisin ilmoita
2. Puisto­käytävä on tie, jolloin lähtö­kohtaisesti moottori­ajo­neuvolla ajo on sallittu, ja poikkeukset pitää kertoa liikenne­merkeillä tai
3. Puisto­käytävä on tie, jonka rajattu käyttö­tarkoitus on sen verran ilmeinen, että sitä ei tarvitse erikseen merkitä

Väitän, että puisto­käytävien kohdalla lain­säädäntö perustuu lopulta ankka­testiin: jos se näyttää jalka­käytävältä, se on jalka­käytävä. Ja – uskoisin – jos se näyttää pyörä­tieltä, se on pyörä­tie.

P.S. Tuo vuoden 1997 laki­muutos muuten toi tie­liikenteeseen nyky­malliset pyöräilijän väistämis­säännöt. Kuten ehdotus hersyvästi kertoo: “Väistämis­säännön yksin­kertaisuuden vuoksi se on opetettavissa aloittelevillekin pyöräilijöille.”

P.P.S. Aamu­lehden jutussa nimi­merkki Spandex-pelle puolustaa kirkko­puistossa ajamista: “Pirkan­kadun pyörä­tie loppuu yht­äkkiä, ja jotenkin Hämeen­kadulle on päästävä”. Pirkan­kadun pyörä­tie päättyy lännestä päin tullessa jo ennen Pyynikin­toria, joten vahvasti haiskahtaa, että nimi­merkillä on tarkistettavaa muissakin kuin puisto­pyöräilyn säännöissä.